Suolahdentie 8, 58450 Punkaharju
+358 45 342 97 97
info@majoitushepokatti.fi
Lähetä tiedustelu
Archives
Hepokatin maatilan kesä vuosimallia 2019

Kesällä 2019 uudistamme palveluitamme ja teemme tulevaisuuden suunnitelmia. Näin ollen tuleva kesä 2019 on muutoksen kesä meille ja osa palveluistamme on tauolla. Kokosimme tulevan kesän palvelut vielä tarkemmin yhteen nippuun.

Comments: 0
Lintulaudan elämää Vaahersalossa – vieraita poneista pikkulintuihin

Päivä pitenee kevättä kohti ja lintulaudan elämä alkaa joka aamu aikaisemmin ja aikaisemmin. Ensimmäiset linnut ovat syömässä jo hämärissä ennen kuin aurinko nousee. Lunta on paljon joten ihmisen antama lisäruoka on elämän ehto.

Comments: 0
Otan kuvia hereillä – kauriinjälkiä ja muita näköhavaintoja

Minusta on aika huippua nähdä kauris tai kaksi. Vuosisadan tiellä lähellä ruuneberin kukkulaa oli yhtenä tiistaina neljä kaurista – kaksi isompaa ja kaksi pienempää. Niillä ei tuntunut olevan kiirettä ollenkaan.

Comments: 0
Maagista menoa ilman kuuhulluutta – Valokuvausta Punkaharjulla

Silloin tällöin talvella sattuu syntymään maaginen kuutamo. Ehkä kerran talvessa. Pakkaskeli ja kirkas kuunvalaistus, josta syntyy selkeät erikoiset varjot hangille ja rakennuksiin – ylipäätään kaikkeen. Erinomainen yhdistelmä valokuvaamiselle.

Comments: 0
Lumikenkäilemään lompsis – Pikkujänön reitti odottaa jo!

Vaikka Hepokatti vielä nukkuu talviunta hiihtolomaviikoilla, olet tervetullut meille päiväretkeilemään omatoimisesti. Voit halutessasi kiertää kauniissa peltomaisemissa kulkevan Pikkujänön-lumikenkäreitin ja nauttia retken päätteeksi eväitä pihan kodalla.

Comments: 0
Vastuullisuus on viihtyisyyttä & hyvää palvelua Sinua varten

Paikalliset nuoret, puusauna, mummon reseptit, pyöräily, heinänseivästys, kaarnalaivat, herkullinen kotiruoka, itseleivotut leivonnaiset, sopivasti vettä ja sähköä, muovien kierrätys, luontoaktiviteetit…. Psst! Oletko jo kuullut vastuullisesta matkailusta?

Comments: 0
Verkkokauppa on nyt auki – tervetuloa!

Syksy on ollut kiireistä aikaa maatilalla – pihan syystyöt, satokauden herkkujen säilöminen ja muut kausityöt ovat tehneet arjesta kiireistä. Hiukan on myös lomaa ehditty pitää. Pihatöiden lisäksi isäntäväki on puurtanut syksyn aikana myös tietokoneen ääressä ja nyt meillä on ilo kertoa, että ikioma verkkokauppamme on nyt avattu virallisesti. JES!

Comments: 0
Luonto, lähimatkailu ja pyörä – päiväretki Punkaharjulla

Punkaharjun kiemurteleva seitsemän kilometriä pitkä harjutie ja kauniit maisemat harjualueella kannattaa ehdottomasti kokea ainakin yhden kerran elämässään polkupyöräillen. Paras aika pyöräillä harjulla on vilkkaimman matkailusesongin ulkopuolella joko keväällä tai syksyllä.

Comments: 0